Puumalaan golfsimulaattori

Puumala saa golfsimulaattorin: lähde mukaan!

Puumala Golf osuuskunnan hallitus on tehnyt päätöksen golfsimulaattorin hankinnasta Puumalaan. Saimme viime viikolla myönteisen päätöksen 50 % Leader-tuesta hankintaan. Puumalaan on tulossa Sportscoach-niminen simulaattori, joka tulee käytettynä Vuokatista, mutta johon uusitaan suuri osa tekniikasta ja kalustuksesta. Simulaattorissa on kymmenittäin eri kenttävaihtoehtoja, myös Suomesta mm. Linna golf. Kunnan kanssa on saatu simulaattorille paikka Melka-hallilta (os. Koskenseläntie 11).

Lopun 50 prosentin rahoitusosuus on määrä kattaa joulu-tammikuun aikana myytävillä ennakkohintaisilla kausikorteilla ja lainaosuudella simulaattoriin. Pakettiin kuuluu 150 euron kausikortti, joka oikeuttaa pelaamaan simulaattorilla vapaasti 1,5 vuoden ajan (31.5.2022 saakka), ja tämän lisäksi 100 euron rahoitusvastike osuuskunnalle. Rahoitusvastikkeet on määrä palauttaa pelaajille tulevan kahden vuoden aikana. Simulaattorin hinnat näkyy alla, ja mukana on siis aikaisen linnun alennusta, joka kannattaa hyödyntää. Jos siis haluat lähteä mukaan toteuttamaan simulaattorihankintaa, ja varmistaa edullisen pelaamisen, niin laita viestiä matias.hilden@puumala.fi tai soita 040 8282 637.

Kausikortit ovat henkilökohtaisia. Simulaattorivuoro varataan nettikalenterista ja avain noudetaan Kahvila Kuittisesta. Tarkemmat ohjeet ja linkit saa kausimaksun suorittamisen jälkeen, ja pelioikeus käynnistyy heti maksun suorittamisen jälkeen.

Hinnasto:
Ennakkokausikortti vuosille 2021-2022 (1,5 vuotta) 150 euroa+100 euron lainaosuus, myynnissä VAIN 31.1.2021 saakka.
Kausikortti jatkossa 200 euroa, kevään 2021 osalta 150 euroa. Tulevat myyntiin 1.2. jälkeen.
Kausikortti yhdistettynä kesäksi ostettuun Puumalan golfin kausipelioikeuteen 150 euroa (myynnissä ensimmäinen kausi 1.6.2021-31.5.2022)
Irtovuorot simulaattoriin: Tuntihinta 25 euroa, seuraavat tunnit + 15 euroa.

Simulaattori on määrä asentaa jo uudenvuoden tietämillä ja jos kaikki menee hyvin niin pidämme lauantaina 9.1. avoimen tutustumispäivän.

Nyt on aika toivottaa kaikille lämminhenkistä joulua ja hyvää uutta vuotta! Tuokoon 2021 terveyttä ja paljon mukavia golfkierroksia!